PK-35 jatkaa Ykkösliigan kautta pejantaina vierasottelulla Turun Palloseuraa vastaan.
Parin viikon tauko Ykkösliigan peleistä on takana, kun PK-35 matkustaa perjantaina sarjan kärjessä majailevan Turun Palloseuran vieraaksi. Ykkösliigan kauden viimeinen kolmannes alkaa siis sieltä, mihin viimeksi jäätiin – viimeisimmässä ottelussa toissa viikolla PK-35 kukisti TPS:n vieraskentällä 2-1 Eino-Iivari Pitkälän ja Aapo Hyppösen toisen jakson osumilla.
Kyseisen ottelun jälkeen PK-35:n joukkue vietti muutaman päivän loman ja palasi viime viikon aikana treenikentälle. Viime lauantaina joukkue pelasi sisäisen harjoitusottelun, ja tällä viikolla katseet on käännetty tulevaan TPS-otteluun.
Sarjakärki TPS:ssä muutoksia
TPS:n pelaajistossa on ehtinyt tapahtua sitten toissa viikon kohtaamiseen. Joukkueen hyökkäyspelin avaintekijöihin lukeutunut Tuomas Pippola siirtyi PK-tappion jälkeen Norjan kakkostasolle Sogndal IL:n riveihin.
Liikehdintää on tapahtunut myös sisäänpäin. Pelitauon aikana TPS on pestannut hyökkäysosastolle Gnistanista lainasopimuksella saapuneen laituri Elmer Vauhkosen ja alkukauden SJK:ssa viettäneen Marius Könkkölän. Myös joukkueessa jo pidempään harjoitelleen Samba Bengan sopimusasiat etenivät maaliin ja jo useana kautena TPS:ssä esiintynyt toppari on jälleen turkulaisten rosterissa.
Ykkösliigan sarjataulukosta TPS löytyy piikkipaikalta yhden pisteen FC Lahden yläpuolelta. TPS on kerännyt 18 pelistään 41 pistettä. Se on tehnyt sarjan joukkueista eniten maaleja ja hävinnyt vain kolmesti. Vieraskentällä TPS on taipunut Klubi 04:lle ja KäPalle, ja kotikentällään TPS koki ensimmäisen tappionsa edellisessä ottelussa PK-35:ttä vastaan.
PK-35:n ja TPS:n kuluvan kauden molemmat kohtaamiset Ykkösliigassa ovat päättyneet vierasvoittoon, sillä kesäkuussa TPS haki Oulunkylästä 3-2-voiton. Nyt joukkueet kohtaavat viimeisen kerran tällä kaudella.
PK-35:n lähtökohdat
PK-35:n joukkueessa on käynyt kesän edetessä pieniä muutoksia. Emil Pallas siirtyi heinäkuussa JäPSiin ja maalivahti Ville Viljala viime viikolla lainalle FC Honkaan. Lisäksi Frankline Okoye ja Umar Bala Muhammed eivät ole enää joukkueen vahvuudessa. Joukkueeseen ovat puolestaan liittyneet uusina pelaajina hyökkäyspään Aapo Hyppönen ja Elmeri Lappalainen sekä monikäyttöiset Pau Juvanteny ja Rafael Lehtonen.
Toissa viikon kohtaamisessa voittomaalin TPS:n verkkoon viimeistellyt Hyppönen on ollut nyt reilun kuukauden ajan PK-35:n joukkueessa ja pelannut viidessä Ykkösliigan pelissä. Maalitili aukesi viime pelissä Turussa, ja nyt odotuksissa on mielenkiintoinen “revanssi”.
– Olen sopeutunut oikein hyvin uuteen joukkueeseen. Sopeutumista on edesauttanut hyvä yhteisö ja hyvä yhteishenki täällä.
– Edellisestä TPS-pelistä jäi hyvät fiilikset voiton ja omalta osalta myös maalin jäljiltä. Se luo lisää itsevarmuutta tulevaan. Perjantaina lähdetään totta kai voittamaan ottelua noudattaen omaa pelitapaamme, Hyppönen sanoo.
TPS:n ja PK-35:n kohtaaminen alkaa Turussa Veritas Stadionilla perjantaina kello 18.30. Jos et pääse paikan päälle, voit seurata ottelua Ruutu+ -palvelusta klo 18.20 alkaen.
TPS-ottelun jälkeen PK-35 pelaa kahtena seuraavana perjantaina Ykkösliigaa kotikentällä, kun viikon päästä vieraaksi saapuu JäPS ja viikkoa myöhemmin Jippo. Liput kotimatseihin myynnissä Nettilipun kautta.
TPS – PK-35 perjantaina klo 18.30 – Veritas Stadion, Turku
