PK-35 jatkaa pelejään Ykkösliigassa lauantaina vieraskentällä Jippo vastaan. Voitolla PK-35 varmistaisi itselleen sarjan kakkossijan.
PK-35 on Ykkösliigassa toisella sijalla, kun jäljellä on kolme ottelua. Sarjan kärjessä porskuttaa KTP, joka varmisti sarjavoiton ja nousun Veikkausliigan perjantai-illan tasapelillään MP:tä vastaan.
Kolmantena sarjassa on Haka, joka taipui perjantaina KäPan vieraana 2-3-tappioon. Tuloksen myötä Hakan ero PK:hon pysyi neljässä pisteessä. Näin ollen yksikin voitto PK-35:lle jäljellä olevista otteluista varmistaisi punamustille paikan liigakarsinnassa.
Viikko sitten PK-35 koki ensimmäisen tappionsa sitten heinäkuun taivuttuaan kotiottelussa KTP:lle. Edessä on vielä vierasottelut Jippoa ja Hakaa sekä sarjan päättävä kotiottelu SJK Akatemiaa vastaan.
Lauantain vastustaja Jippo on liikkunut läpi kesän hieman sarjan terävimmän kärjen takana. Viidestä viimeisestä pelistään Jippo on voittanut kolme ja hävinnyt kaksi. Viimeisimmässä pelissään viikko sitten se taipui Mikkelin luonnonnurmella MP:lle maalein 0-1.
PK-35:n lähtökohdat
PK-35 koki siis tappion viime viikon kärkipelissä KTP:lle maalein 0-3. Häviö oli PK:lle vasta toinen sitten toukokuun alun. Tulos käytännössä varmisti KTP:n sarjavoiton. Samalla PK:n kuuden ottelun tappioton putki katkesi.
KTP-ottelun käännekohdaksi koitui Alexander “Bubi” Forsströmille käsivirheestä tuomittu suora ulosajo. Suorasta punaisesta seuraa kahden ottelun pelikielto, mutta perjantaina Palloliitto kertoi hyväksyneensä PK-35:n anomuksen pelikiellon poistamiseksi. Päätös tarkoittaa, että Forsström on pelikelpoinen huomenna ottelussa Jippoa vastaan.
PK-35:n päävalmentaja Tiago Santos otti uutisen Palloliiton päätöksestä mieluusti vastaan.
– Koen, että tällaiset päätökset ovat hyväksi suomalaiselle futikselle. Olimme tosi pettyneitä tuomioon, sillä se muutti pelin. Mutta on hyvä, että voimme myöntää virheemme. Silloin asiat on helpompi hyväksyä.
– Me kaikki teemme virheitä. PK:ssa teemme paljon virheitä valmentajat ja pelaajat mukaan lukien. Se mitä tapahtui, oli turhauttavaa, mutta nyt toteutui jonkinlainen oikeudenmukaisuus. Olemme tyytyväisiä, että voimme jatkaa näin kohti seuraavaa ottelua.
Pelikiellon vuoksi PK:n kokoonpanosta on sivussa kahdesta seuraavasta pelistä niin ikään KTP:tä vastaan punaista katsellut Shunta Uchiyama. Loukkaantuneista Joona Tapani kuntouttaa rasitusvammaansa. Emu Kawakita ja Pedro Diniz ovat hiljalleen palanneet normaaliin harjoitteluun.
PK-35 ja Jippo ovat kohdanneet Ykkösliigassa tällä kaudella kahdesti. Toukokuussa PK ryöväsi 1-0-voiton Joensuusta, ja heinäkuussa joukkueet päätyivät kovan väännön jälkeen 1-1-tasapeliin Helsingissä.
Santos odottaa lauantaille tutun tiukkaa mittelöä Jippoa vastaan Mehtimäen tekonurmella.
– He ovat yksi sarjan vaikeimmista vastustajista. Tiedostamme tämän, eikä pelistä tule helppoa. Olemme tienneet alusta alkaen, että meidän loppusyksyn otteluohjelma on haastava.
– Uskon, että jos pystymme pelaamaan niin kuin aloitimme KTP:tä vastaan, meillä on hyvät ainekset. On toki totta, että kyseinen kenttä ei ole paras jalkapallon pelaamiseen.
Jippo ja PK-35 kohtaavat lauantaina kello 16.00 Mehtimäellä Joensuussa. Ottelu on katsottavissa suorana lähetyksenä Ruutu+ -palvelussa.
Jippo – PK-35 lauantaina klo 16.00, Mehtimäki
PK-35 pelaa Ykkösliigan kauden viimeisen kotipelinsä lauantaina 17. lokakuuta Oulunkylässä SJK Akatemiaa vastaan. Sarjakauden viimeiseen kotipeliin liput tutusti Nettilipusta.