PK-35 pelasi perjantaina KäPan kanssa 1-1-tasapelin Oulunkylässä.
Sateinen perjantai-ilta Oulunkylän Mustapekka Areenalla tarjosi tapahtumarikkaan paikallismittelön PK-35:n ja KäPan välillä. Maalittomasti edenneen avausjakson merkittävin käänne nähtiin hieman ennen taukoa, kun Tuukka Andberg ajettiin keskialueen kahakasta suoralla punaisella ulos.
Tauon jälkeen PK-35 kamppaili sinnikkäästi pisteistä ja pääsi johtoon reilun tunnin pelin jälkeen vaihdosta kentälle tulleen Maximo Tolosen terävällä laukauksella paristakymmenestä metristä. Lisäajalla Punamustat jäi kahden pelaajan vajaalle Ayuub Ahmed-Nurin otettua kaksi peräkkäistä keltaista. KäPan paine kahden pelaajan ylivoimalla toi tasoituksen lisäajan viidennellä minuutilla.
PK-35:n päävalmentaja Tiago Santos harmitteli pelin jälkeen tulosta, mutta kehui pelaajien kamppailua vajaamiehisenä.
– Alussa kun pelasimme 11 vastaan 11, peli oli pitkälti meidän hallussa. Pääsimme hyviin tilanteisiin, saimme laukauksia, kulmia ja vapaapotkuja. Lisäksi oli tilanteita, joista vihellettiin helpohkosti rike pois, kun olisi voinut syntyä isoja tilanteita.
– Punaisen kortin jälkeen joukkueen asenne, kurinalaisuus ja henki oli niin hyvää, että jos pelaisi jokaisen pelin niin, voittaisi sarjan. On todella kova homma pelata niin pitkään vajaalla, mutta me teimme sen hienosti.
– Toisella jaksolla mentiin johtoon ja puolustettiin hyvin, kunnes saatiin toinen punainen, ja siitä homma vaikeutui ja lopulta tuli tasoitus. Vaikka pelasimme lähes tunnin kymmenellä miehellä, fiilis on, että hävisimme. Mutta jos katsoo joukkueen asennetta, siihen voi olla todella tyytyväinen, Santos kuvailee.
Ruudun kooste ottelusta katsottavissa täällä. Maximo Tolosen ottelun jälkeinen haastattelu alla.
Neljä peliä jäljellä
PK-35:llä on jäljellä Ykkösliigassa neljä ottelua. Kotikentällä kohdataan seuraavaksi HJK Klubi 04, sitten vieraissa FC Lahti, viimeisessä kotipelissä EIF ja maajoukkuetauon jälkeisellä päätöskierroksella vieraskentällä SJK Akatemia.
Nyt katseet siirtyvät ensi lauantain kotiotteluun HJK Klubi 04:ää vastaan. Kyseessä on samalla PK-35:n 90-vuotiasjuhlaottelu. Seura täyttää tulevana perjantaina 90 vuotta.
Joukkueen näkökulmasta tavoitteena on muuttaa tasapelipainotteiset kotipelit takaisin voitokkaiksi.
– Kova testi taas tulossa. Nuori energinen joukkue tulee taas vastaan. Meillä on aika kapea rosteri nyt, pitää valmistautua hyvin myös mentaalisesti. Tulee ehkä tähän verrattuna napsun kovempikin joukkue vastaan. Energinen, monipuolista futista pelaava joukkue, Maximo Tolonen pohti KäPa-pelin jälkeen.
PK-35:n pelaajistossa on ollut viime viikkoina paljon poissaoloja. Pitkäaikaistoipilaat Liam Lokake ja Joonas Sundman ovat ottaneet harjoituskentällä tuntumaa joukkueen mukana, mutta pelikuntoon ehtiminen tällä kaudella on epävarmaa. Kasper Viramäki on ollut kentiltä viime viikot kokonaan sivussa ja hänen pelaaminen loppukaudella on niin ikään epävarmaa.
Lisää ikäviä uutisia etenkin puolustuspään pelaajatilanteeseen joukkue sai KäPa-pelin aattona. Loppukesästä joukkueen vahvuuteen liittynyt Rafael Lehtonen loukkasi jalkaansa, mikä pitää hänet koko loppukauden sivussa.
Jasper Pikkuhookana oli perjantain pelistä sivussa SalPa-pelissä saamansa tärskyn vuoksi, ja hänen pelikuntoa arvioidaan uudelleen alkavalla viikolla.
PK-35 – KäPa 1-1
67´ Tolonen 1-0
90+5´ Kallio 1-1