PK-35:ttä viimeksi vuonna 2023 edustanut Ngabo Ndaziramiye on solminut seuran kanssa kauden 2026 kattavan sopimuksen. Tuleva kausi on “Samulle” ensimmäinen Ykkösliigassa.
PK-35:n keskikenttä saa lisää vaihtoehtoja, kun 22-vuotias Ngabo Ndaziramiye liittyy joukkueen vahvuuteen. Alkuvuoden ajan joukkueen mukana harjoitellut Ndaziramiye on esiintynyt myös PK:n alkuvuoden otteluissa.
– Tosi hyvät fiilikset olla täällä. Kiva palata takaisin kotiin kahden vuoden jälkeen. Odotan innolla tulevaa kautta!
– Täällä on ollut alkuvuoden ajan tosi hyvä meno. Olen ollut iloinen siitä, millainen meininki joukkueessa on. Tekeminen on tosi ammattimaista, Ndaziramiye sanoo.
FC Futurassa kasvanut “Samu” siirtyi PK-35:n B-junioreihin vuonna 2019. Parin Punamustassa vietetyn vuoden jälkeen hän kävi yhden kauden ajan HJK:n A-junioreissa ennen paluuta PK:hon ja Ykkösliigan (silloin Ykkönen) joukkueeseen kaudeksi 2022.
Kausi meni kuitenkin pilalle polvivamman takia, mutta Ndaziramiye jatkoi PK:ssa myös seuraavan vuoden. Epäonni jatkui, sillä myös seuraavan kauden sotki loukkaantuminen. Loukkaantumisten jälkeen kaudet 2024 ja 2025 Ndaziramiye pelasi Atlantiksen riveissä kolmannella sarjatasolla.
Nyt miehen toiveissa on siis ensimmäinen kunnon kausi Ykkösliigassa.
– Haluan tuoda joukkueeseen voitontahtoa ja voittaa aina kaksinkamppailut. Tuon myös paljon taitoa kentälle. Pystyn viemään ensimmäisellä kosketuksella peliä eteenpäin.
– Tavoitteenani on päästä pelaamaan mahdollisimman paljon. Viimeksi pelasin loukkaantumisten takia täällä vain pari peliä, niin nyt haluan pelejä alle ja tehdä ikään kuin läpimurron Ykkösliigassa. Haluan vaikuttaa peliin ja sitä kautta faneihin!
Ndaziramiye liittyi siis tammikuussa PK-35:n treenivahvuuteen ja on pelannut kaikissa neljässä joukkueen alkuvuoden pelissä. Hän odottaa mielenkiinnolla kautta uuden joukkueen kanssa.
– Odotan, että saadaan hyvä vuosi aikaan! Toivon, että päästään niihin tavoitteisiin, mitä joukkueena asetetaan, Ndaziramiye kiteyttää.
Tervetuloa takaisin PK:hon, Samu!

PK-35:n kauden 2026 julkistetut pelaajasopimukset, 5.2.
Maalivahdit: Atte Kivelä, Alex Ramula
Puolustus: Tuukka Andberg, Alexander Forsström, Rafael Lehtonen, Liam Lokake, Karo Räsänen, Rasmus Sipi, Shunta Uchiyama
Keskikenttä: Ayuub Abdi, Emu Kawakita, Juta Nakanishi, Ngabo Ndaziramiye, Jasper Pikkuhookana, Eino-Iivari Pitkälä, Maximo Tolonen
Hyökkäys: Pedro Diniz, Irfan Sadik, Otto Salmensuu