Lauantaina 5.2. klo 16:30 – PK-35 vs. TPS

Lauantaina 5.2. klo 16:30 – PK-35 vs. TPS

On helmikuun alku ja on samalla myös aika kauden ensimmäisellä kilpailulliselle ottelulle. Paluun lähes 20 vuoden tauon jälkeen tekevä Ykköscup avaa vuoden 2022 kilpailukauden, ja Punamustien avaus on heti yksi kovimmista mahdollisista. Ykkösen ehkä suurin ennakkosuosikki TPS saapuu Talin Jalkapallohalliin lauantaina klo 16:30 alkavaan otteluun. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä Ruutu+ -palvelussa.

Treeniviikko

PK-35:n päävalmentaja Kim Raimi on ollut tyytyväinen tammikuun harjoitusten antiin, kuten myös harjoituskauden viidennen viikon tekemiseen kentällä. Joukkue on muuttunut paljon viime kaudesta, mutta uuden joukkueen ensi askeleet ovat olleet jo lupaavia.

Ehjä treeniviikko takana, sen puolesta meillä ei ole mitään ongelmaa lauantaita ajatellen. Joukkueen hitsautuminen etenee hyvää vauhtia ja olemme saaneet peleihinkin jo tuotua asioita treenikentältä, sekä myös tietynlaisesta muutoksesta jota haluamme tuoda pikkuhiljaa sisään myös tulevalle kaudelle. Olemme kuitenkin edelleen matkan alussa ja opimme yhdessä joka viikko lisää, sekä pelaajat että valmennustiimi. Treenikentällä on ollut hyvä virinä koko alkuvuoden ja sieltä ammennamme energiaa myös tulevaan.

Tavoitteet Ykköscupiin

Kim Raimi kertoo millaisin tavoittein joukkue lähtee kohti TPS-ottelua sekä Ykköscupia. 

Asetamme tietyt pelilliseen sapluunaan ja meidän identiteettiin liittyvät tavoitteet, joita lähdemme toteuttamaan lauantaina. Haluamme totta kai voittaa ottelun. Voittaminen on myös todella tärkeä taito ja sitä pitää pystyä opettelemaan ihan samalla tavalla kuin jotain muuta sisällöllistä asiaa.

Hyviä valmistavia pelejähän nämä kaikki ovat meille katsoen tulevaa Ykkösen kautta. Taisi siellä joku pikkuporkkana olla kilpailun voittajallekin, mutta etenemme peli kerrallaan ja asetamme niihin omat tavoitteemme. Jos pystymme täyttämään ne ottelusta toiseen niin todennäköisyys sille, että voitamme otteluita enemmän kun häviämme on tietenkin isompi. Mitään isompaa kollektiivista tavoitetta Ykköscupiin ei aseteta.

– Joukkue on hyvinkin erilaisessa tilanteessa suhteessa viime kauteen, joten yleisesti ottaen tavoitteemme suhteutetaan aina vallitsevaan ympäristöön, mitä tahansa ne sitten koskevatkin. 

Valmistautuminen TPS-otteluun

PK-35 aloitti valmistautumisen kauteen tammikuussa harjoitusotteluiden merkeissä. Vajaa kaksi viikkoa sitten EIF kaatoi Punamustat Talissa 3-2 lukemin, viime viikonloppuna PK voitti tasaisen taiston päätteeksi SalPan 2-1.

Yleisellä tasolla olen tyytyväinen siihen miten alkutalvi on lähtenyt käyntiin, olemme saaneet paljon tarvittavaa informaatiota pelatuista peleistä. Kapea rinki ei tietenkään ole täysin optimaalisesti mahdollistanut minuuttien jakamista, mutta moni pelaaja on saanut ja tulee saamaan hyvän näytönpaikan varsinaista sarjakautta ajatellen.

SalPa-ottelu oli meille hyvä ärsyke kaikin puolin. Ehdottomasti rutinoitunut ja laadukas suhteellisen suoraviivainen Kakkosen nousijasuosikkeihin lukeutuva joukkue vastassa, vaikeahkot sääolosuhteet ja ulkopeli. Se toi kokeneemmille pelaajille lisää tuntumaa pelaamiseen ja pääsimme myös taas harjoittelemaan ylivoimalla pelaamista. SalPa-ottelussa oli paljon asioita joista voimme ammentaa tulevaisuuteen.

TPS oli meille viime kaudella hankala vastustaja kaikissa kolmessa ottelussa, mutta saimme heitä vastaan ihan kelvollisia tuloksia. TPS on varmasti hyvä mittari tähän kohtaan valmistautumista. Fyysinen joukkue, jonka tekeminen on varsin jämäkkää ja rutinoitunutta.

Vastustajana TPS

Viime talvikaudella PK ja TPS pelasivat Turussa 2-2 tasapelin. Sarjakaudella Pihlajamäessä päädyttiin maalittomaan tasapeliin, Turussa kotijoukkue oli maalilla parempi loppulukemin ollessa 2-1.

TPS on muuttunut jonkin verran talven aikana. Joukkueen valmennuspuolella nähtiin muutoksia, kun Jonathan Johanssonin aisapariksi saapui Suomessa jo monesta eri seurasta tutuksi tullut Gabri Xatart Garcia. Viime kauden runkopelaajista maisemaa ovat vaihtaneet muun muassa Atte Sihvonen (FC Haka), Joakim Latonen (IFK Mariehamn) sekä Juhani Pikkarainen (VPS). 

Uusiakin miehiä on joukkueeseen liittynyt. Paikallisvastustaja Interistä saapunut Aati Marttinen täydentää TPS:n maalivahtiosaston yhdessä Jere Koposen kanssa. Joukkue on vahvistanut rivejään neljällä viime kaudella muissa Ykkösen joukkueissa pelanneella pelaajalla. Punamustille tutuin heistä on luonnollisesti Daniel Rantanen joka vaihtoi punamustasta paidasta mustavalkoiseen. Lisäksi Joonas Lakkamäki saapui MuSasta, Simo Roiha RoPSista sekä Olli Jakonen EIF:stä Turkulaisten riveihin.

TPS kertoi perjantaina omassa ennakossaan, joukkueen vahvuudessa olevan testipelaajina lauantain ottelussa Miika Kauppila sekä Jesse Huhtala.

Kokoonpanotilanne

Punamustien kokoonpanotilanne on elänyt pitkin tammikuuta hyvin paljon. Lauantainakin joukkueessa on poissaoloja, mutta myös uusia miehiä saadaan mukaan joukkueen vahvuuteen.

Tilanne kokoonpanon suhteen on tähän kohtaan talvea ihan tyydyttävä. SalPa-pelissä mukana olleista Esa Terävän kanssa ei todennäköisesti oteta riskejä tässä vaiheessa, kyse ei ole kuitenkaan mistään vakavasta. Ilman sopimusta vielä oleva Ville Salmikivi on myös hyvin todennäköisesti tämän ottelun sivussa. Ryohei Fujimuraa (ei harjoittele enää joukkueen mukana) lukuun ottamatta omat sopimuspelaajat jotka olivat SalPa-ottelussa käytössä, ovat käytössä myös Tepsiä vastaan.

Saamme mukaan viime viikolta puuttuneista sopimuspelaajista Yassin Adamin, joka on harjoitellut koko viikon täysipainoisesti joukkueen mukana. Sen lisäksi tällä viikolla sopimuksen tehnyt Hussein Mohamed on mukana, sekä mahdollisesti 1-2 uutta sopimuspelaajaa. Heidän lisäkseen kentällä nähtänee ainakin yksi mielenkiintoinen hyökkäyspään testipelaaja.

Matias Hänninen ja Tomi Kurvinen palailevat pikkuhiljaa joukkuetoimintaan mukaan. Tomi on ollut jo osallisena joissakin harjoitteissa, Masan saamme ainakin osittain mukaan todennäköisesti ensi viikolla. Niko Salminen on myös saanut EIF-ottelun pienen alaraajavamman jäljiltä juoksuluvan, joten pitkään ei hänenkään paluutaan tarvitse enää todennäköisesti odotella. Pieniä kolhuja on aina tässä vaiheessa valmistautumista, mutta onneksi olemme säästyneet toistaiseksi pidempi kestoisilta vammoilta.

Ykköscup

Ykköscup on kaikessa yksinkertaisuudessaan Ykkösen joukkueiden vastine Liigacupille. Ykköscup tuo kilpailullisten otteluiden tunnelmaa kentälle jo helmikuussa, joskin panokset eivät ole niin suuret, mitä viime vuosina talvisin pelatussa Suomen Cupissa. Edellisen kerran Ykköscupia on pelattu vuonna 2003, jolloin voittajaksi kruunattiin TP-47, heidän voitettua finaalissa FC Hongan 4-2.

1990-luvulla ja 2000-luvun alussa Ykköscupia on pelattu yhteensä yhdeksän kertaa. Ainoa tämän kauden Ykköscupissa mukana oleva joukkue, joka on aikaisemmin Ykköscupin voittoa juhlinut on FF Jaro. Pietarsaarelaiset voittivat Ykköscupin finaalissa vuonna 1999 FC Mikkelin. 

Tämän vuoden Ykköscup pelataan kolmessa neljän joukkueen lohkossa. PK:n lohkosta löytyy TPS:n lisäksi Pargas IF sekä EIF. 

Lohkovaiheen jälkeen jokaisesta lohkosta kaksi parasta etenevät puolivälierävaiheeseen, kuten myös kaksi parasta lohkokolmosta. Pudotuspelit pelataan sillä tavalla, että finaali on tarkoitus pelata 12. maaliskuuta.

Voittajajoukkueelle on luvassa 10 000 euron pääpalkinto ja finaalin hävinnyt joukkue saa 3 000 euroa.

Haastattelu

TPS-ottelua ennen haastattelupisteellä omia tunnelmiaan kävi jakamassa hyökkääjä Willem Haapiainen. Tsekkaa miehen tunnelmat alta.

Otteluinfo

PK-35 vs. TPS
La 5.2. klo 16:30
Talin Jalkapallohalli

Tämän hetkisten rajoitusten takia otteluun pääsee vain hyvin rajoitettu yleisömäärä. Ottelu on loppuunmyyty.
Ottelu tulee suorana lähetyksenä Ruutu+ -palvelusta.
Lisätiedot otteluinfosta.

PK-35:n tulevien viikkojen ohjelma:

La 5.2. klo 16:30 PK-35 – TPS @ Talin Jalkapallohalli (Ykköscup)
La 12.2. klo 15:40 PIF – PK-35 @ LähiTapiola -areena, Turku (Ykköscup)
La 19.2. klo 15:00 EIF – PK-35 @ Tammisaaren Keskuskenttä (Ykköscup)