Kauden ensimmäinen paikallisottelu – KäPa vierailee sunnuntaina Ogelissa

Kauden ensimmäinen paikallisottelu – KäPa vierailee sunnuntaina Ogelissa

PK-35 kohtaa sunnuntai-iltana Ykkösliigan kolmannessa kotiottelussa KäPan. Ottelu pelataan Oulunkylän Mustapekka Areenalla kello 18.30 alkaen.

Ykkösliigan viides ottelukierros huipentuu sunnuntai-iltana paikalliskamppailuun PK-35:n ja KäPan välillä. PK-35 on kerännyt neljästä ensimmäisestä ottelusta viisi pistettä. Edellisessä ottelussaan tiistaina Punamustat jäi 1-1-tasatulokseen SJK Akatemian vieraana, vaikka mahdollisuuksia oli enempäänkin.

Nyt tähtäimessä on palata voittokantaan kotikentällä. Edessä on kaksi kotipeliä muutaman päivän sisään, kun sunnuntain KäPa-pelin jälkeen JäPS saapuu vieraaksi Oulunkylään jo keskiviikkona.

Seinäjoen tasapelissä toisella jaksolla pirteästi sisään tullut Mustafa Beyai odottaa Ykkösliigalle tyypillisesti haastavaa vääntöä sunnuntaille.

– Alkukaudesta on kokonaisuudessaan ihan hyvä fiilis. Pelit ovat menneet eteenpäin, ja myös omalta osaltani tekeminen tuntuu koko ajan paremmalta. 

– SJK-pelin jälkeen ollaan ollaan ladattu akkuja ja hiottu treeneissä omaa peliä kuntoon. KäPa on nuori ja energinen joukkue, joten odotan sunnuntaille tiukkaa ja intensiivistä vääntöä, jossa pienet asiat ratkaisee, Beyai pohtii.

Vastassa KäPa

Sunnuntain vastustaja Käpylän Pallon alkukausi on ollut haasteellinen. Joukkue on kerännyt neljästä Ykkösliigan ottelustaan ainoastaan yhden pisteen, ja Suomen Cupista sille tuli lähtö viime kierroksella Atlantista vastaan.

Toisaalta KäPa on osoittanut pystyvänsä olemaan viheliäinen vastustaja sarjan kärkiryhmille. KäPa hankki ainoan sarjapisteensä tasapelillä Jippoa vastaan, ja nyt keskiviikkona Turussa se johti TPS:ää 2-0, mutta taipui lopulta 2-4-tappioon. 

KäPalla on koossa nuori joukkue, ja kentällä on nähty pelaajia hieman 20 ikävuoden molemmin puolin. Pelaajista nostettakoon esiin paljon vartijana oleva maalivahti Aleksi Piispa, Ykkösliigassa tasonsa osoittanut keskikentän Denis Cukici sekä hyökkäyspäähän vaarallisuutta tuova Samuel Anini jr

Lari Lummepuron luotsaamasta ryhmästä löytyy myös PK-paidassa viime vuonna viilettänyt Foday Manneh, kuten myös pari vuotta aiemmin Punamustaa kantanut hyökkääjä Willem Haapiainen.

PK-35 ja KäPa kohtasivat pre-seasonilla kertaalleen harjoitusottelussa, jonka PK voitti 1-0 Hussein Mohamedin rankkarimaalilla. Viime kauden Ykkösliigan kohtaamisista Punamustat voitti kaksi ja syksyllä päädyttiin 1-1-tasapeliin.

PK-35:n lähtökohdat 

PK-35:llä on tulevina viikkoina edessä tiukka ottelurupeama, kun Ykkösliigan tiiviin tahdin ohella puolentoista viikon päässä häämöttää Suomen Cupin kohtaaminen HJS:ää vastaan. Kyseinen cup-ottelu pelataan Hämeenlinnassa keskiviikkona 28.5.

PK-35:n joukkueen pelaajatilanteessa ei ole suuria muutoksia edeltäviin peleihin, mutta pelaajien kuormitusta seurataan luonnollisesti tarkasti tiiviissä pelitahdissa. Jalkavammasta kärsivä Ayuub Abdi kävi tällä viikolla leukkauksessa ja on ainakin kuudesta kahdeksaan viikkoon sivussa peleistä.

Seinäjoen pelin jälkeen joukkue on ottanut arvokasta oppia talteen ja valmistautunut sunnuntaihin päämääränä avata voittotili myös kotikentällä.

PK-35:n ja KäPan kohtaaminen alkaa sunnuntaina kello 18.30 Oulunkylän Mustapekka Areenalla. Tule siis huipentamaan kesäinen viikonloppu Ogeliin! Liput tutusti Nettilipun kautta.

PK-35 – KäPa sunnuntaina klo 18.30, Mustapekka Areena