PK-35:llä on edessä isojen pelien viikot, kun vastaan asettuu peräkkäin sarjan kärkipään joukkueita.
Alkukesän armoton ottelutahti jatkuu PK-35:n osalta sunnuntain vierasottelulla Jippoa vastaan. Keskiviikkona PK-35 voitti Suomen Cupissa HJS:n Hämeenlinnassa 1-0. Ottelu oli Punamustille neljäs 11 päivän sisään.
Nyt joukkueella on ollut kolme välipäivää ennen seuraavaa rypistystä. Joensuun peliä seuraa ensi perjantaina kotiottelu sarjakärki TPS:aa vastaan, ja seuraavalla viikolla häämöttää vierasreissut cupissa Ouluun ja sarjassa Lahteen.
Ykkösliigassa PK-35 on voittanut seitsemästä pelaamastaan ottelusta kolme ja pelannut kolme tasan. Ainoa tappio tuli toukokuun alussa kotona EIF:ää vastaan. Viimeisin sarjapeli pelattiin viime sunnuntaina, kun Punamustat tasasi pisteet Klubi 04:n vieraana Töölössä.
Vanha tuttu Jippo
Sunnuntaina vastassa on siis talven Ykkösliigacupin voittanut ja isoin odotuksin kauteen lähtenyt Jippo. Sarjataulukossa joensuulaiset ovat kuitenkin pisteen PK:n perässä. Jipolla on alla nyt kolme voitotonta ottelua, kun se jäi tasureihin vieraissa JäPSiä ja EIF:ää vastaan, ja taipui niiden välissä kotona 0-3-tappioon Klubi 04:lle.
Erityisesti Jipon keskikentän japanilaisten Yoshiaki Kikuchin ja Junnosuke Watanaben puuttuminen kokoonpanosta on näkynyt viime peleissä joukkueen otteissa. Yhtenäisestä ja puolustuspeliin monelta osin nojaavasta ryhmässä alkuakauden ainoa kahdesti maalannut pelaaja on Kikuchi, muut seitsemän osumaa on iskenyt seitsemän eri pelaajaa.
PK-35 ja Jippo ovat tarjonneet viime vuosien aikana kiihkeitä kohtaamisia. Peekolaisten mielessä on etenkin toissa kaudella Mehtimäellä pelattu nousukarsintafinaali, jossa Punamustat venyi dramaattisesti jatkoajalla voittoon ja suoraan nousuun Ykkösliigaan. Viime kauden Ykkösliigan kohtaamisissa Jippo oli kahdesti parempi, mutta kolmannessa syksyllä PK vei täyden pistepotin loppuhetkien osumalla Mehtimäellä.
Tuorein kohtaaminen joukkueiden väliltä on parin kuukauden takaa. Joukkueet mittelivät maaliskuussa Ykkösliigacupin välierässä Joensuun hallipelissä. Silloin tahkottiin 90 minuuttia maalittomasti. Jippo vei kuitenkin rankkarikisassa pidemmän korren ja eteni finaaliin voittaen lopulta koko turnauksen.
“Puolustuksessa halutaan olla sarjan paras”
PK-35:n keskuspuolustuksessa viime aikoina isoja minuutteja luutinut Kasper Viramäki onnistui Klubia vastaan viimeistelemään kauden avausmaalinsa kulmapotkutilanteesta. Osin rikkonaisesta alkuvuodesta huolimatta toppari on sopeutunut mainiosti Punamustaan.
– Alkukausi on sujunut henkilökohtaisesti ihan hyvin. On ollut tosi kiva pelata PK:ssa. Pientä loukkaantumista oli, mutta onneksi se ei ole nyt enää vaivannut, Viramäki taustoittaa.
Ajoittain maalinteon kanssa tuskaillut PK-35:n joukkue on pitänyt omassa päässä ovia tiukasti kiinni. Ainoastaan EIF on onnistunut maalaamaan PK:n verkkoon kahdesti, ja yhteensä omissa on soinut vain viidesti Ykkösliigan peleissä. Joukkueen tunnollinen puolustuspeli on ollut Viramäen mieleen.
– Joukkueella on lähtenyt kausi ihan hyvin käyntiin. Toki aina halutaan kehittää omaa peliä ja pelata paremmin. Puolustuksessa halutaan olla sarjan paras. Tällä hetkellä meillä on vähiten päästettyjä maaleja, niin siihen voi olla tyytyväinen.
Ottelutahti jatkuu siis tiukkana, kun Jippo-pelistä alkaen ohjelmassa on jälleen viisi matsia 18 päivään, mukaan lukien pitkiä vierasreissuja.
– Pelejä on paljon, mutta on aina siistiä päästä kentälle. Mitä kovemmat panokset, sen parempi. Jos saataisiin vielä kaikki äijät mukaan peleihin, se auttaisi varmasti paljon.
– Sunnuntaina Jippoa vastaan pitää olla taas entistä valmiimpi tekemään duunia, jotta saadaan kolme pistettä kotiin, Viramäki sanoo.
Jippo ja PK-35 kohtaavat Mehtimäen tekonurmikentällä sunnuntaina kello 16.00 alkaen. Paikalle matkustaa luonnollisesti myös uskollista kannattajaryhmäämme. Jos et pääse paikan päälle, on ottelu katsottavissa tutusti Ruutu+ -palvelussa klo 15.50 alkaen.
Jippo – PK-35 klo 16.00, Mehtimäki TN, Joensuu
PK-35:n seuraava Ykkösliigan kotiottelu pelataan ensi perjantaina sarjan kärkijoukkue TPS:ää vastaan. Osta lippu Nettilipun kautta, ja tule nauttimaan kesäperjantaista Ogelin huippukamppailuun!
