Cupin pettymys pureksittu – Lauantaina Lahteen 

Cupin pettymys pureksittu – Lauantaina Lahteen 

PK-35 kohtaa Ykkösliigassa lauantaina vieraskentällä sarjassa toisena olevan FC Lahden.

PK-35 on siirtänyt katseet nopeasti Oulun reissun jälkeen takaisin Ykkösliigaan. Joukkue palasi Suomen Cupin matsireissusta Helsinkiin varhain torstaiaamuna. PK oli AC Oulua vastaan pitkään kiinni cupin puolivälieräpaikassa Jasper Pikkuhookanan maalilla, mutta Oulu tasoitti pelin lisäajalla ja otti rankkarikisan seitsemännessä parissa voiton ja jatkopaikan.

Päävalmentaja Tiago Santos oli mielissään joukkueen ilmeestä Oulussa.

– Pelasimme oikein hyvän pelin. Vastustaja hallitsi enemmän palloa, mutta parhaimmat tilanteet oli aina meidän joukkueen luomia. Teimme hienon maalin ja säilytimme johtoaseman 90 minuuttiin asti. Viimeisellä vaihdolla pyrittiin turvaamaan omaa maalia puhtaana, mutta se ei valitettavasti toteutunut, Santos sanoi pelin jälkeen.

– Rankkarit ovat rankkareita. Harjoittelimme niitä, ja ajattelimme, että saisimme PK-35:n ikävän saldon poikki (10 peräkkäistä rankkarikisatappiota), mutta valitettavasti näin ei vielä tällä kertaa ollut.

– Uskon, että jätimme hyvän kuvan joukkueesta, ja että fanimme voivat olla pelaajiimme tyytyväisiä. Pelissämme välittyy intohimo ja näemme hienoja mittelöitä.

– Vastustajalla oli jälleen enemmän lepopäiviä, mikä on ongelma, jonka kanssa olemme painineet ja jonka tulemme kohtaamaan taas seuraavassa pelissä.

Lauantaina vastassa FC Lahti

PK-35:n tiiviissä pelirupeamassa on jäljellä vielä kaksi ottelua ennen vajaan parin viikon taukoa. Lauantaina ohjelmassa on kova vieraspeli Lahdessa, ja ensi keskiviikkona pelataan kotikentällä SalPaa vastaan.

Punamustat on kohdannut Ykkösliigassa kaikki joukkueet kertaalleen, ja nyt edessä on toinen kierros kaikkia vastaan. Sarjataulukossa PK-35 majailee viidennellä sijalla – yhdeksästä pelistä kerättynä on 13 (-2) pistettä.

FC Lahti on viikonlopun kierrokseen lähdettäessä sarjassa toisena kaksi pistettä TPS:n perässä. Yhdeksästä pelistään se on voittanut kuusi ja pelannut kaksi kertaa tasan. Ainoan tappionsa se on kokenut Jippoa vastaan Joensussa.

Nyt lahtelaisryhmällä on alla viisi tappiotonta ottelua ja kolme peräkkäistä voittoa. Viime pelissä viikko sitten se päihitti lopussa Tobias Karkulowskin viimeistelemällä maalilla Tammisaaressa EIF:n 1-0.

FC Lahti ja PK-35 kohtasivat Ykkösliigan avauskierroksella Oulunkylässä, jolloin päädyttiin tiukan väännön jälkeen maalittomaan tasatulokseen. Kyseessä ovatkin sarjan kaksi vähiten maaleja päästänyttä joukkuetta. Lahden verkkoon on maalattu Ykkösliigassa kahdeksan kertaa, PK-35:n yksi enemmän.

Lauantain ottelu pelataan Lahden hiihtostadionin nurmella kello 17.00 alkaen. Jos et pääse paikan päälle, Ruutu+ lähettää tuttuun tapaan.

FC Lahti – PK-35 lauantaina kello 17.00, Lahden Stadion

PK-35 pelaa ensi keskiviikkona seuraavan kotipelinsä Salon Palloilijoita vastaan. Osta lippu, ja tule valmistautumaan juhannuksen viettoon Ogeliin!

Myös huomenna lauantaina pelataan Oulunkylässä. PK-35 kohtaa Kansallisen liigan ottelussa sarjakärki HJK:n kello 12.00. Tule kannustamaan Punamustat yllätykseen – liput (5€ / 8€ / 10€) Nettilipusta.