Alkukesän otteluruuhka huipentuu perjantaina Tammisaaressa 

Alkukesän otteluruuhka huipentuu perjantaina Tammisaaressa 

Ykkösliigan kärjen takana on jaossa arvokkaat pisteet, kun PK-35 kohtaa vieraskentällä Ekenäs IF:n.

PK-35 käänsi katseet maanantain SJK-voiton jälkeen jälleen nopeasti seuraavaan koitokseen. Nyt paria kotimatsia seuraa vieraspeli Tammisaaressa, kun Punamustat haastaa perjantaina sarjassa kolmantena olevan EIF:n. Maanantain SJK-ottelun jälkitunnelmiin voit palata täältä.

Perjantaina vastakkain ovat kaksi alkukauden aikana eniten otteluja pelannutta joukkuetta. EIF on pelannut Ykkösliigan lisäksi Suomen Cupia tämän viikon puolivälierävaiheeseen asti. PK-35 tippui cupista jo edeltävällä kierroksella, mutta pelasi nyt alkuviikosta etukäteen sarjapelin heinäkuun kierrokselta.

Perjantaina vastakkain ovat siis kaksi kovalla kuormituksella pelannutta joukkuetta, jotka hamuavat pisteitä sarjan kärkikaksikon takana. EIF on sarjassa kolmantena kahdeksan pistettä TPS:n ja kuusi FC Lahden perässä. PK-35 on tällä hetkellä neljäntenä kolmen pinnan päästä EIF:stä, joskin yhden pelin enemmän pelanneena.

EIF:n vire?

Korkein odotuksin Ykkösliigaan lähtenyt EIF aloitti kautensa kolmella peräkkäisellä voitolla viimeistellen niissä 10 maalia. Mukaan mahtui 2-1-voitto PK-35:stä toukokuun alussa Oulunkylässä. Sittemmin EIF:n meno on tasaantunut ja maalinteon tahti rauhoittunut. 11 Ykkösliigan pelistä joukkueella on kasassa yhteensä 20 pistettä.

EIF:n pelitahti on ollut kesäkuussa tiukka. Kuun alussa se taipui tappioihin kärkijoukkueita TPS:ää ja FC Lahtea vastaan, minkä perään joukkue haki Suomen Cupin neljännesvälierässä voiton OLS:sta Oulussa. Nyt Ykkösliigassa EIF:llä on alla 3-1-vierasvoitto KäPasta ja 1-1-tasapeli JäPS:n vieraana.

Viimeksi EIF pelasi tämän viikon tiistaina, kun se isännöi Suomen Cupin puolivälierässä Veikkausliigan FF Jaroa. EIF jäi matsissa avausjaksolla kahden maalin takamatkalle, mutta nousi toisella jaksolla Salomo Ojalan maaleilla kahdesti maalin päähän taipuen kuitenkin maalein 2-4.

EIF:n joukkueesta löytyy nippu nimekkäistä pelaajia. Puolustuksen johtohahmoihin kuuluu isossa roolissa pelannut ranskalaistoppari Thadée Kaleba, keskikentältä löytyy Mestarien liigassa pelannut Enoch Kofi Adu sekä Veikkausliigasta tuttu Robin Sid ja hyökkäyksestä viisi maalia Ykkösliigan kaudella iskenyt Salomo Ojala

Lisäksi keskikentällä merkittäviä tekijöitä ovat viime peleissä isoa vastuuta kantanut David Agbo sekä loukkaantumisesta kuntoon toipunut Jesper Karlsson. Alkukaudella isoa vastuuta hyökkäyspelissä kantanut Roni Pietsalo on sen sijaan ollut useamman viikon sivussa.

EIF ja PK-35 kohtasivat helmikuussa Tammisaaressa Sparbank Arenalla Ykkösliigacupin lohkovaiheessa. Silloin pääosin PK:n komennossa edenneessä pelissä päädyttiin 1-1-tasatulokseen. Toukokuun Ykkösliigan matsissa Helsingissä PK-35 jäi avausjaksolla EIF:n jalkoihin ja taipui paremmasta toisesta jaksosta huolimatta 1-2-tappioon.

“Voitonnälkää löytyy” 

PK-35:llä on alla nyt siis kaksi voitokasta kotipeliä. Viime viikolla SalPa kaatui 3-1, ja nyt maanantaina SJK Akatemia vahvan esityksen jälkeen 2-1. Isoja minuutteja PK-35:n puolustuslinjassa pelannut Rasmus Sipi on päällisin puolin tyytyväinen joukkueen otteisiin tällä kaudella.

– Joukkueen tekeminen on ollut yleisesti hyvää. Aina on totta kai pieniä juttuja, mitä voi korjata ja tehdä paremmin. Vielä kun saadaan käännettyä tiukat pelit omaksi eduksi, niin saadaan pisteitäkin vielä enemmän.

– Kahdesta viime voitosta on totta kai hyvä fiilis. Pyritään jatkamaan voittoputkea ensin Tammisaaressa ja sitten sen jälkeen!

Viime kaudella EPS:n avainpelaajiin Ykkösessä kuulunut Sipi on ollut valtaosassa tämän kauden peleistä PK-35:n avauskokoonpanossa. Väkeviä otteita esittäneelle topparille kausi on ensimmäinen Ykkösliigassa.

– Omalta osaltani kausi Ykkösliigassa on tuntunut todella hyvältä. Olen päässyt pelaamaan paljon kovia pelejä hyvässä ympäristössä, Sipi kiteyttää.

Nyt PK-35:n joukkue on valmistautunut keskiviikkona ja torstaina Tammisaaren peliin. Asetelma perjantain matsiin on herkullinen.

– Tammisaaressa vastustaja tulee olemaan hyvä, mutta olemme valmiina. Joukkueessa on hyvä meininki. Voitolla oltaisi kolmantena sarjassa, joten voitonnälkää löytyy ehdottomasti.

PK-35:n lähtökohdat

PK-35 sai tällä viikolla harmillisia uutisia, kun Liam Lokake kävi rannevamman vuoksi tiistaina leikkauksessa. Lokakella on edessä pitkä kuntoutuminen, mikä pitää hänet useita kuukausia sivussa pelikentiltä.

Pari kuukautta sivussa olleen Ayuub Abdin paluuta peleihin joudutaan myös odottamaan vielä joitakin viikkoja.

Perjantain ottelun jälkeen PK-35:llä on edessään tiiviin alkukesän jälkeen vajaan parin viikon tauko peleistä. Perjantaina Tammisaareen on matkaamassa myös hyvä joukko PK-35:n kannattajia, joten kaikki paikalle kykenevät kannustamaan Punamustia tärkeisiin pisteisiin!

Ottelu pelataan Ekenäs Sparbank Arenalla (Tammisaaren keskuskenttä) perjantaina kello 18.30 alkaen. Ottelua on mahdollista seurata myös Ruutu+ -palvelusta.

EIF – PK-35 perjantaina klo 18.30, Ekenäs Sparbank Arena