PK-35 jatkoi voitokkaita otteittaan Ykkösliigassa kukistettuaan lauantaina MP:n vieraskentällä maalein 3-0.
PK-35:n lauantai Mikkelin Palloilijoiden vieraana tuulisessa Urskissa sujui mainiosti. PK-35 aloitti ottelun väkevästi ja loi tilanteita kotijoukkueen päätyyn. Ensimmäinen maali syntyi vajaan vartin kohdalla, kun Eino-Iivari Pitkälä upotti käsivirheestä tuomitun rankkarin sisään.
Hetkeä myöhemmin Ayuub Ahmed-Nuria rikottiin boksissa, ja hän laukoi vuorostaan PK:n rankkaria. Tällä kertaa MP-veskari Jonne Uronen vei pidemmän korren. PK-35 osui kuitenkin nopeasti näyttävällä kuviolla: Jasper Pikkuhookana toimitti linjan taakse, Pitkälä jatkoi maalin eteen ja Pedro Diniz puttasi sisään.
Vielä ennen taukoa PK osui erikoistilanteesta, kun Diniz puski Pitkälän sivuvaparin verkkoon. Taukotilanne 3-0 PK:lle.
Toiselle jaksolle MP tuli ensimmäistä terävämmin sisään ja loi hieman painetta PK:n maalille. Parhaan paikkansa se sai noin kympin kohdalla, kun Alex Ramula venyi reaktiotorjuntaan MP:n Samson Ebukan irtopalloon lähietäisyydeltä. Jakson edetessä PK-35 piti MP:n poissa parhailta tekopaikoilta, joskin PK:n anti hyökkäyssuuntaan jäi toisella jaksolla vähäiseksi. Tuloksena nolla omissa ja kolme pistettä.
PK-35:n päävalmentaja Tiago Santos iloitsi etenkin avausjakson tekemisestä.
– Peli alkoi hyvin. Teimme juuri sitä, mitä olimme suunnitelleet, saimme maalin rangaistuspotkusta ja mahdollisuuden toiseen rankkarimaaliin.
– Toinen ja kolmas maali syntyivät rauhallisen ja määrätietoisen tekemisen ansiosta. Pelasimme tosi hyvin. On myös tärkeää ymmärtää, että tuulella oli iso merkitys, ja se, että voitimme teikkauksen, auttoi meitä paljon. Hyödynsimme sen avausjaksolla.
– Tauon jälkeen oli tärkeää, ettemme päästäisi vastustajaa tekemään maalia siinä kohtaa. Yritimme olla muuttamatta mitään toisen puoliajan ensimmäiseen varttiin, mutta MP tuli kovalla paineella päälle. Meidän oli tärkeää tehdä muutos ja vaihdoimme viiden linjaan. Se vaikeuttaa joskus pallollista peliä ja maalipaikkojen luontia.
– Rampe (Alex Ramula) teki huiman torjunnan vaikeassa vaiheessa toisella puoliajalla. Sen jälkeen heillä oli joitain tilanteita, joista he olisivat voineet kaventaa. Lopulta, kun katsoo, mitä teimme ensimmäisellä puoliajalla, 3-0 oli ansaittu voitto. Olen erittäin tyytyväinen pelaajien esitykseen.
Voiton myötä PK-35 jatkaa sarjassa kakkossijalla neljä pistettä KTP:n perässä ja saman verran kolmantena olevan Hakan edellä. Seuraavaksi PK-35 kohtaa kotipelissä ensi perjantaina EIF:n.
MP – PK-35 0–3
14’ Pitkälä (rp) 0-1
23’ Diniz (Pitkälä) 0-2
38’ Diniz (Pikkuhookana) 0-3
Ruudun kooste ottelusta täällä. Eino-Iivari Pitkälän tunnelmat pelin jälkeisestä Ruudun haastattelusta alla.