Maximo Tolonen myös alkavalla kaudella Punamustassa 

Maximo Tolonen myös alkavalla kaudella Punamustassa 

PK-35 ja viime kaudeksi seuraan saapunut Maximo Tolonen ovat solmineet kauden 2026 kattavan jatkosopimuksen.

PK-35:n keskikenttä saa lisää jatkuvuutta, kun Maximo Tolonen jatkaa joukkueessa myös alkavalla kaudella. Tuleva kausi on 24-vuotiaalle keskikenttäpelaajalle toinen PK:ssa. 

– Oma henkilökohtainen onnistuminen loppukaudesta liitettynä kiinnostukseen jatkosta valmennuksen puolelta jo aikaisin viime vuoden puolella tekivät ratkaisun jatkaa helpoksi. Samalla arjen sujuvuus ja ammattimaisuus ovat vahvasti vaikuttava asia päätöksessä, Tolonen taustoittaa.

Viime kaudella Tolonen pelasi 20 Ykkösliigan ottelussa ja viimeisteli neljä maalia. Erityisesti kauden loppupuolella Tolosen rooli kasvoi, ja hän oli useaan otteeseen avauskokoonpanossa.

– Omalta ja joukkueen osalta kaudesta jäi varsin positiiviset vaikutelmat kokonaiskuvassa, vaikka olisi parannettavaa molemmilla saroilla. Itse olisin alkukaudesta voinut napsia isompaa roolia onnistumalla hiukan paremmin tietyissä peleissä, mikä sitten loppukaudesta onnistuikin. Valitettavasti mitalisijat lipsahtivat meiltä loppumetreillä sivu suun, Tolonen pohtii.

– Puolustuspelaaminen varsinkin oli meillä vahvalla tasolla, mutta maalinteon puolella jäi vielä paljon parannettavaa niin joukkueen kuin omalta osalta.  

Toloselta löytyy eri seuroista vankka kokemus Suomen korkeimmilta sarjatasoilta. Pelejä on kertynyt Veikkausliigassa 50 ja Ykkösliigassa 131. Maaliverkko on heilunut Ykkösliigassa 13 kertaa ja Veikkausliigassa kerran.

Nyt käynnissä on siis valmistautuminen uuteen Ykkösliigan kauteen PK-35:n kanssa. Tolonen palasi joukkueen harjoitusvahvuuteen tammikuun puolivälin jälkeen ja pelasi otteluissa JäPS:aa ja EIF:ää vastaan.

– Reilun viikon olen kerinnyt olla mukana, ja on kyllä vauhtia ollut. Vielä haetaan puhdasta yhteistä säveltä uusien tuttavuuksien kanssa, mutta se hitsaantuu varmasti ajan kanssa yhteen. Samalla arki on pysynyt laadukkaana, mikä on erittäin tärkeää eteenpäin pyrkivälle seuralle. 

– Toivon meiltä joukkueena viihdyttävää ja voittavaa jalkapalloa. Siihen tulen auttamaan parhaani mukaan. Näyttäviä suorituksia ja vahvaa työmoraalia saa varmasti odottaa sekä henkilökohtaisesti tasaisesti vahvaa suoritustasoa, joka löytyi loppukaudesta, Tolonen sanoo.

PK-35:n kauden 2026 julkistetut pelaajasopimukset, 2.2. 

Maalivahdit: Atte Kivelä, Alex Ramula 

Puolustus: Tuukka Andberg, Alexander Forsström, Rafael Lehtonen, Liam Lokake, Karo Räsänen, Shunta Uchiyama 

Keskikenttä: Ayuub Abdi, Emu Kawakita, Juta Nakanishi, Jasper Pikkuhookana, Eino-Iivari Pitkälä, Maximo Tolonen 

Hyökkäys: Pedro Diniz, Irfan Sadik, Otto Salmensuu