PK-35 saalisti toisen peräkkäisen kotivoiton kukistettuaan JäPSin keskiviikkona maalein 1-0.
Ykkösliigan tiivis pelirupeama jatkui keskiviikkona Oulunkylässä kautensa vaihtelevasti aloittanutta JäPSiä vastaan. PK-35 iski avausjaksolla suoraviivaisesta tilanteesta ottelun ainoan osuman, kun Maximo Tolonen laukoi pomppivaan palloon boksin rajalta alakulmaan.
PK-35:n kokoonpanossa oli paljon muutoksia edelliseen otteluun, ja muun muassa Hussein Mohamed pelasi avauksesta kauden isoimmat minuuttinsa Ykkösliigassa. Toisella jaksolla joukkue suoritti hyvissä ajoin vaihtoja ja pelasi osin pakon sanelemana pitkälti viiden puolustajan ryhmityksellä.
Peli kääntyikin puolustustaisteluksi, jossa kovalla kuormituksella olevat Punamustat pitivät maalinsa loppuun saakka puhtaana.
– Kaksi täysin erilaista puoliskoa. Ensimmäisellä lähdimme vahvalla ryhmityksellä, ja saimme pelistä täyden kontrollin. Tiesimme, että osa pelaajista ei voisi pelata 60 minuuttia enempää. Jouduimme myös ottamaan tauolla Jasperin (Pikkuhookana) loukkaantumisen vuoksi vaihtoon välttääksemme riskin isommasta loukkaantumisesta, kuvailee päävalmentaja Tiago Santos.
– Toinen jakso olikin ihan erilainen. Jouduimme puolustamaan tulosta. Muutimme hieman tapaamme pelata ja ryhmitystä, sillä edelleen meiltä puuttuu tietyiltä paikoilta pelaajia, ja toisaalta puolustajia oli paljon käytettävissä.
JäPS loi toisen jakson aikana paljon painetta PK:n alueelle, mutta hyville maalipaikoille sen oli haastavaa PK:n yhtenäistä nippua vastaan päästä. Lähimpänä vieraat kävivät viimeisestä tilanteesta lisäajalla, kun Omar Jama pääsi laukomaan boksin sisältä, mutta Pedro Diniz sai jalkaansa eteen ja pallo kimposi ylärimaan.
Tiago Santos kiitteli pelin jälkeen joukkueen sitoutumista oman maalin puolustamiseen.
– Olen siihen tosi tyytyväinen. Sanoin pelaajille kopissa, että tämä oli peli, josta olen heistä eniten ylpeä. Tiedän, että teimme monia virheitä, mutta kyse ei ollut niistä. Oli kyse sydämellä sitoutumisesta ja kaikkensa antamisesta, ja lopussa ”onnen tähti” oli puolellamme. Mutta se on ollut viime aikoina meitä vastaan, ja uskon, että sen eteen tehty kova työ kantoi nyt.
Voitto oli PK-35:lle toinen peräkkäinen, kuten myös nollapeli. Voitto nostaa Punamustat sarjataulukossa jo lähelle kärjen tuntumaa. Seuraavaksi vastassa on sarjassa kolme pistettä edellä oleva HJK Klubi 04, joka otti eilen jo neljännen peräkkäisen voittonsa kukistettuaan Jipon vieraissa 3-0.
Edessä on vain kolme välipäivää, sillä PK kohtaa Klubin jo sunnuntaina Töölössä.
– Tilanne on haasteellinen. Klubi näytti ottavan selvän voiton Jiposta, ja he ovat hienossa vireessä. Me olemme toki myös. Meillä on edelleen monia rajoitteita käytettävissä olevien pelaajien suhteen, Santos pohti JäPS-voiton jälkeen.
– Meidän täytyy odottaa seuraavat päivät, miten pelaajatilanne etenee. Sitten tiedämme, kuinka lähestymme sunnuntain ottelua.
Pelit jatkuvat siis jo sunnuntaina Töölössä Klubi 04:ää vastaan. Seuraava Ykkösliigan kotiottelu on luvassa kahden viikon päästä perjantaina 6.6., kun TPS saapuu vieraaksemme Oulunkylään.
Alla Tuukka Andbergin mietteet Ruudun haastattelussa ottelun jälkeen.
PK-35 – JäPS 1-0
16´ Tolonen 1-0